Lintujen seuranta Pohtiolammella


Yleisötorni (sääksitorni)


Yleisötorni
Pohtiolammella on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata sääksien näyttäviä "iskuja" kirjolohia kuhisevaan kala-altaaseen. Sääkset käyvät ruokailemassa maaliskuun lopulta syyskuun puoliväliin asti, mutta vilkkainta aikaa on loppukesällä heinäkuun puolivälistä alkaen syyskuulle asti. Puolipilvinen sää, aamun varhaiset tunnit ja illansuu ovat parasta seuranta-aikaa, mutta sääkset käyvät toki hakemassa herkullisia kirjolohia Pohtiolammelta pitkin päivää.

Sääksien seurantaa varten on olemassa yleisötorni, josta voi lähietäisyydeltä katsella sääksien saalistustapahtumia. Torniin sopii samanaikaisesti enintään 25 henkilöä.

Torniin pääsee myös pyörätuolilla. Se on mainio erilaisten ryhmien, kuten koululuokkien vierailukohde.

Ryhmille järjestämme tilauksesta opastettuja "Sääksen aamuja" ja "Sääksen iltoja".


Kosteikkotorni


Kosteikkotorni 007
Keväällä 2015 on avattu uusi kosteikkotorni Pohtiolammentien itäpuolella. Sen eteläpäädyssä on myös uusi lintutorni, josta voi tarkkailla kosteikon lintuja. Kosteikkotornin tiloihin pääsee myös pyörätuolilla.






Valokuvaus

piilokoju
Sääksikeskuksessa on erinomaiset mahdollisuudet valokuvata tai tallentaa videokameralla upeiden sääksien saalistusta sääksien ravintoaltaalla.

Yleisötornista voi kuvata lasin läpi ja sen lisäksi yleisötornissa on kuusi erikseen vuokrattavaa kuvausikkunaa.

Sääksien lohilammikon ympärillä on kuvaajien käytettävissä useita vuokrattavia piilokojuja.

Uudessa kosteikkotornissa on valo- ja videokuvaajien käytössä 10 kuvauspaikka, joihin kaikkiin pääsee myös pyörätuolilla.

Valokuvauksesta, kuvausohjeista jne. kerrotaan lähemmin valokuvaus-sivuilla.