Sääksisäätiön uutisia

Paltamon webkamera asennettiin toimintakuntoon 17.4.2016, mutta teknisistä syistä kuva voitiin välittää yleisölle vasta huhtikuun viimeisinä päivinä. Pesällä nähtiin aamupäivällä 20.4. renkaallinen sääksi ja huhtikuun 24. päivästä lähtien pariskunta.

Iltapäivällä 26. huhtikuuta pesälle ilmestyi uusi sääksipariskunta, joka karkoitti ensin tulleet linnut tiehensä.

Pesimään asettuneille sääksille annettiin Paltamon paikallishistoriasta juontuvat nimet Miila ja Penna.

Naarassääksi Miilalla on metallirengas, jonka perusteella tiedetään, että lintu on rengastettu pesäpoikasena Pernajassa 2002, eli on nyt 14 vuotias. Kunhan renkaan viimeinenkin numero saadaan varmistettua tallennetuista kuvista, syntyperä täsmentyy.

Miila muni ensimmäisen munansa varhain aamulla 6.5. ja seuraavat 9. ja 12.5. Emot hautovat vuorotellen kolmea munaansa ja kuoriutumista voidaan odotella kesäkuun 10. päivän jälkeen.